Armeija on pelastanut Yhdysvaltojen kaupunkien alla olevista tunneleista Yli 50000 traumatisoitua lasta
Tämäkin on uutinen, jonka valtamedia on pitänyt visusti maan alla. Nyt on kuitenkin muutoksen aika ja lähiaikoina nämä saatetaan suuren yleisön tietoisuuteen. Tämä liittyy vahvasti Usassa viime aikoina tapahtuneisiin asioihin, joita korruptoitunut ja kiristetty valtamedia on peitellyt yhdessä eliitin kanssa.
Lasten pelastusoperaatiot alkoivat lokakuussa 2019
Laskennan mukaan yli 50000 traumatisoitua, aliravittua ja kuollutta lasta haettiin maanalaisista tunneleista. Operaatiot suoritti Yhdysvaltain armeija ja merijalkaväki. Operaatiot valtuutettiin presidentti Trumpin alaisuudessa ja ylipäällikkönä toimi kenraali Mark A.Milleyn ja muut Pentagonin pedofiiliryhmän armeijan kenraalit.
”Valitettavasti lasten pelastamiseksi oli vielä enemmän toimenpiteitä”, kertoi Timothy Charles Holmseth, työryhmän toimittaja. Tähän liittyvä video on poistettu Youtubesta, joka sensuroi totuutta yhdessä valtamedian kanssa.
New Yorkin Central Parkin lääkintäteltat
Aliravitut, häkissä olevat ja kidutetut lapset on pelastettu tai löydetty kuolleina maanalaisista tunneleista Yhdysvaltojen suurten ja pienten kaupunkien alta. New York Central Parkin alla olevasta tunnelista pelastettiin lapsia koronaviruspandemian alussa. Clinton Foundation -rakennuksesta New Yorkin satamaan kerrotaan olevan myös tunneli.

Lue lisää New Yorkin pelastusoperaatiosta
Central Parkissa monet tunnelista lääkintätelttoihin pelastetut vauvat ja lapset olivat kuolleet, kun he pääsivät maan tasolle. Vauvat ja lapset olivat eläneet koko elämänsä tunnelissa, eivätkä voineet altistua valolle ja tarvitsivat hengitysapua.
Äärimmäistä pahuutta joka on valitettavasti totta
Sotilaat kohtasivat pieniä ruumiita kasoissa ja teini-ikäisille syntyneitä vauvoja, jotka eivät olleet koskaan nähneet päivänvaloa. Tunneleissa eli kaiken ikäisiä epämuodostuneita ja traumatisoituneita lapsia, joita ilmeisesti käytettiin osana CIA:n mielenhallintakokeita ja geneettisiä kokeita. Lapsia oli seksuaalisesti hyväksikäytetty, suljettu häkkeihin, kidutettu ja tapettu elintensä vuoksi.
Lapset ja Adrenokromi
Lapsia käytetään Adrenokromin tuotannossa, joka tunnetaan eliitin huumeena. Adrenokromi on kemikaali, jota elimistö tuottaa äärimmäisen pelon ja kauhun aikana. Puhtainta adrenokromia saa alle 12-vuotiaista. Tämä selittää miksi miljoonia lapsia katoaa vuosittain.
Adrenokromista löytyy paljon tietoa tästä hakukoneesta, joka ei sensuroi hakutuloksia https://duckduckgo.com/. Tiesitkö, että Googlen prosessorin nimi on Adreno ja nettiselaimen Chrome. Alkaako kellot soittaa? AIkamoista symboliikkaa on näiden somealustojen logoissa. Niistä näkee kuka kuuluu Cabaliin.


Syytteitä on jo esitetty, mutta ne ovat olleet salassa
Eliiteille on esitetty yli 170 000 sinetöityä syytettä liittovaltion tuomioistuimissa koko maassa. Suurin osa liittyy pedofiliaan. Pentagonin kenraalien alaisuudessa näiden syytteiden esittäminen ja traumatisoituneiden lasten pelastaminen jatkui. Yhdysvaltojen tunneleissa käytiin kirjaimellisesti maanalainen sota, jossa surmattiin sekä rohkeita sotilasjoukkoja että syyllisiä.
Yhdysvaltain armeija taistelee pahuutta vastaan
Tietojen mukaan tämä salainen Yhdysvaltain armeijan operaatio on pyyhkäissyt usean kuukauden ajan maanalaisten tunneliverkostojen Yhdysvaltojen yli sekä Kanadaan ja Meksikoon pelastaakseen tuhansia kidutettuja lapsia. Viimeaikaiset operaatiot keskittyivät New Yorkin, Kalifornian, Floridan, Teksasin ja Washingtonin suurkaupunkien alle.
Lokakuussa 2019 Navy Seals ja yhdysvaltalaiset merijalkaväen sotilaat pelastivat 2100 lasta, joita pidettiin häkissä maanalaisissa tunneleissa Kalifornian China Lake Military -laitoksessa käyttäen noin 10000 sotilasta.
Maanjäristykset ovat todellisuudessa räjäytyksiä
Viimeaikaiset maanjäristykset ovat johtuneet armeijan räjäyttäessä syviä maanalaisia sotilastukikohtia (DUMBS), joten niitä ei voida käyttää uudelleen. Sotilaalliset erikoisjoukot löysivät monia muita tunneleita kaupunkien alapuolelta ympäri maata.
Todisteet ovat tulossa julki nyt 2021
Tunneleissa lapsiin ja nuoriin kohdistuneet julmuudet olivat niin kauhistuttavia, että jos tarinat olisi julkaistu heti, niiden odotettiin aiheuttavan mellakoita kaduilla. Tiedot luovutettaisiin lopulta ja nyt tammikuussa 2021 asianajaja Lin Wood on ilmoittanut pitävänsä hallussa todisteita, jotka tullaan julkaisemaan. Tässä yksi todistajan lausunto videolla.
Valtamedia ja George Soros
Tehtävistä on raportoinut Timothy Charles Holmseth Pentagonin pedofiilia työryhmästä. Valtamedia ei hiisku sanallakaan näistä asioista johtuen yhteyksistään George Sorosiin. Hän rahoittaa valtamediaa, jonka edustajia on myös sekaantunut pedofiliaan.
https://operationdisclosure1.blogspot.com/2020/09/military-continues-child-rescue-out-of.html
Tunnelisodasta karttakuvineen on kertonut mm. Totuuden etsijät suomeksi.
Adrenokromin tuotannosta dokumentteineen on kertonut Yazka.
Mike Pence has raped 186 children
Lue myös Mikä on Cabal, jonka rikokset eivät kestä päivänvaloa?
Haluatko tietää mitä maailmassa oikeasti tapahtuu? Tässä kattava videokooste mm. lapsikaupasta ja mäkkärin ihmislasta sisältävästä lihasta.
2 vastausta artikkeliin “Yli 50000 lasta pelastettu tunneleista”
Kommentit on suljettu.