Kymmeniä tuhansia kidutettuja, aliravittuja lapsia ja ruumiita on löydetty Deep Underground Military Bases (DUMBS) -verkostosta, joka toimi Yhdysvaltojen, Kanadan, Meksikon, Australian, Aasian ja koko Euroopan alla.
Avainsana-arkisto:adrenokromi
Julkkikset kertovat Adrenokromin käytöstä. Miksi suljemme silmämme?
Adrenokromi uutetaan äärimmäisillä keinoilla traumatisoidun lapsen verestä. Julkkikset eivät peittele Adrenokromin käyttöään ja valtaväestö sulkee silmänsä. Miksi?
Salaliittoteoria x 5 ja niiden muuttuminen todeksi
Jokaisen pitää tutkia asioita itse. Näiden postausten tarkoitus on antaa vain aloituspiste. En odota, että uskot minun sisältööni. Odotan, että aloitat etsimisen ja pistät palapelin osat paikoilleen itse. En ole opettaja. Olen herättäjä.
Yli 50000 lasta pelastettu tunneleista
Armeija on pelastanut Yhdysvaltojen kaupunkien alla olevista tunneleista Yli 50000 traumatisoitua lasta. Tämäkin on uutinen, jonka valtamedia on pitänyt visusti maan alla. Nyt on kuitenkin muutoksen aika ja lähiaikoina nämä saatetaan suuren yleisön tietoisuuteen. Tämä liittyy vahvasti Usassa viime aikoina tapahtuneisiin asioihin, joita korruptoitunut ja kiristetty valtamedia on peitellyt yhdessä eliitin kanssa
800 000 lasta katoaa Yhdysvalloissa vuosittain
Ymmärrän nyt, että lasten kidutus, lapsimurhat ja lasten elinkauppa on ”hyväksytty” käytäntö hallituksen korkeimmilla tasoilla, kansalaisjärjestöissä ja monikansallisissa yrityssektoreissa sekä kaikkialla akateemisissa laitoksissa ja kansalaisyhteiskunnassa.